Meidän kihloihin menosta on tasan 2 vuotta joten sen kunniaksi voisin kertoa miten minä ja aviomieheni mentiin kihloihin.
Seurustelun alkuaikoina tein miehelleni selväksi, että jossain vaiheessa haluan naimisiin ja toisen lapsen. Hän sanoi, että hänen mielestään pitää olla vakavasti seurustellut vähintään vuoden jotta voi harkita naimisiinmenoa. Minähän otin sen niin että vuoden päästä mennään kihloihin. Sitten kun vierähti vuosi jos toinenkin eikä kosintaa kuulunut, aloin vähän huolestua.
Tuli karkauspäivä 2020. Olimme olleet yli 3 vuotta yhdessä ja kyllästyin odottelemaan. Päätin ottaa homman omiin käsiin. Olimme vieneet esikoisen äidilleni hoitoon ja suunnittelin menevämme Flamingon kylpylään. Olin hankkinut halvan teräksisen sormuksen kosintaa varten. En tiennyt mieheni sormuskokoa, joten ajattelin että hankitaan ne oikeat sormukset sitten jos hän suostuu.
Yritin kerätä rohkeutta pitkin päivää. Menomatkalla Flamingoon mieheni sitten päätti pitää kunnon saarnan, että karkauspäivä on perseestä ja miksei nainenkin voisi kosia minä päivänä vaan. Olematon rohkeuteni petti. Piilotin silti sormuksen bikinin yläosaan siltä varalta jos sattuisi tulemaan sopiva hetki.
Mineraalivesialtaassa mieheni otti minut yllättäen karhunhalaukseen. Eiköhän sormus tippunut bikineistäni. Mies tunsi sen jalkojensa alla, totesi että joltain on tippunut sormus ja vei sen altaan reunalle. Minä kävin hakemassa sen naama punaisena, sönkötin että ”se on mun” ja laitoin sen omaan sormeeni. Mieheni tietysti tiesi koko päivän mitä minulla on mielessä, mutta esitti tietämätöntä.
Illalla köllimme vierekkäin sohvalla ja katsoimme leffaa. Mieheni oli nukahtamaisillaan. Itse tuijotin seinäkelloa kunnes karkauspäivä oli jo ohi. Sitten päätin että nyt teen sen vihdoin ja möläytin ”kulta mennääks naimisiin”. Miehen silmät rävähtivät auki, hän nosti päätänsä, katsoi seinäkelloa ja kertoi ilkikurisesti minun myöhästyneen. Itse kysymykseen hän vastasi pilke silmäkulmassa ”katotaan”… Jäädyin ihan totaalisesti, asia jäi siihen ja menimme nukkumaan.
Seuraavana päivänä lähdimme hakemaan poikaa äidiltäni. Siinä matkalla selitin että tarkoitin sitä kysymystä ja se sormus oli häntä varten. Mieheni sanoi tienneensä koko ajan, ja ”voitais me kihloihin mennä”. Hetken päästä asia oli jo hänen aloitteestaan Facebook-virallista, vaikkei hän siihen asti ollut suostunut julkaisemaan edes olevansa parisuhteessa. Minusta tuntui ihan epätodelliselta, tapahtuuko tämä vihdoin. Seuraavana päivänä kävimme Jumbossa ostamassa sormukset.
Pian sen jälkeen alkoi tämä koronahässäkkä ja kihlajaiset jäi väliin. Vihkiminen oli maistraatissa jonka jälkeen mentiin vaan pienellä porukalla syömään. Vielä on haaveissa jossain kohtaa päästä isomminkin juhlimaan meitä.
Eli ei ollut mitään leffakosintaa, mutta onpahan silti muisteltavaa kiikkustuolissa. Ja tämä tarina on kyllä niin meitä. ❤️