Alle puolivuotiaan vauvan minimalistinen vaatekaappi

Helmikuun viimeinen päivä, huomenna on jo kevätkuukausi. Vauvakuplassa aika menee tosi nopeasti. Viime viikolla olimme ensimmäistä kertaa neuvolalääkärissä, pojan ollessa 7 viikon ja 1 päivän ikäinen. Tarkastuksessa kaikki oli hyvin. Vauva painoi 5,5 kg ja oli 59,6 cm pitkä. Mahavaivoista ja runsaasta puklaamisesta huolimatta vauva oli kasvanut 1,5 kiloa täysimetyksellä. Voin olla tyytyväinen! Puolisoni sanoi että vauva kasvaa silmissä ja minä taas sulan. Imetyksen takia vaaka näytti jo 2 kg vähemmän kuin ennen raskautta.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, otin vauvalle koon 62 käyttöön jo kuukauden ikäisenä, kun osa 56 kokoisista vaatteista jäi pieniksi. Pari koon 56 vaatetta oli käytössä vielä viime viikolla, mutta nekin alkoivat olla jo pieniä. Vein nettikirpparille vaatteita myytäväksi joten pistin ne pussiin mukaan.

Koon 62 vaatteet:

  • 2 unihaalaria
  • 4 bodya
  • 4 housut
  • (+ 5 sukat)
Vauvan minimalistisen vaatekaapin koon 62 vaatteet

Lisäksi on tuplakokoa 62/68 joita voi jo käyttää:

  • 3 bodya
  • 3 housut
Vauvan mininimalistisen vaatekaapin sisältöä
Minimalistisen vaatekaapin tuplakoon 62/68 bodyt
Vauvan minimalistisen vaatekaapin sisältöä
Minimalistisen vaatekaapin tuplakoon 62/68 housut

Kuvista puuttuu esikoisen vanha unihaalari, joka oli kuvaushetkellä vauvan päällä. Se on ollut eniten käytössä ja myös ahkerasti pesussa koska vaipasta tulee usein öisin sinapit läpi. Se on jo valmiiksi hieman kulahtanut joten ei haittaa käyttää se loppuun. Sain sen esikoisellekin käytettynä ja oli hänelläkin ahkerassa käytössä, joten tämä unihaalari on palvellut hyvin.

Meidän pieni puklumaakari unihaalarissaan

Suurin osa vaatteista on ostettu vähänkäytetty.fi tai pienelle.fi, muutama on saatu lahjaksi ja pari on esikoisen vanhoja lempparivaatteita. Vaatteiden lukumäärä on aika satunnainen. Vaatteita on sen verran mitä kirpparisivustoilta olen sattunut löytämään ja tilaamaan, kunnes jossain kohtaa totean, että eiköhän tämä määrä riitä. Jos bodysetistä on tullut mukana joku body joka ei miellytä itseä niin olen laittanut sen jo eteenpäin, joko kirpparille tai UFF-laatikkoon. 3 housut ja 1 bodyn olen ostanut uutena kotimaisilta vastuullisilta yrityksiltä: Dreamcircus, Hujaus ja Tinttarilla. Niiden kuosit miellyttivät silmääni joten ajattelin vähän panostaa. Muuten vaatteet ovat olleet edullisia.

Olen hankkinut jo valmiiksi koon 68 vaatteet:

  • 2 jumpsuittia (kaukalopussin tai haalarin tilalla sitten kun ilmat lämpenee)
  • 2 unihaalaria
  • 4 pitkähihaista bodya
  • 1 lyhythihainen body
  • 4 housut
Vauvan minimalistinen vaatekaappi
Vauvan minimalistisen vaatekaapin koon 68 vaatteet (kuvassa myös 62/68 kokoiset vaatteet).

Koko 68 tulee jäämään pieneksi joskus kesällä. Hellevaatteita täytyy ehkä hankkia lisää, tai sitten vauva voi olla tarvittaessa vaippasillaan. Sen näkee sitten lähempänä. Kotona meillä on ilmalämpöpumppu joten sisällä on aina tasaisen sopiva lämpö.

Kuvien ottamisen jälkeen ostin vielä 2 kietaisubodya nettikaupasta pienelle.fi. Näin valon lisääntyessä aina huomaan että beige väri miellyttää silmääni, siksi Polarn O. Pyretin söpö sienibody ihastutti. Suurin osa vaatteista on silti mustavalkoista. Eilen heikkona hetkenä sorruin ostamaan Tokmannin alesta 68-kokoisen unihaalarin koska siinä oli söpö mustavalkoinen porokuosi. Nyt en osta enempää vaatteita ennen kesää. Sitä odotellessa!

Uusimmat hankinnat vauvan vaatekaappiin.

Vastasyntyneen minimalistinen vaatekaappi

Kuinka paljon vaatteita vauva tarvitsee? Omasta mielestäni ei paljoa.

Meidän vauvan koon 56 vaatteet:

  • 6 kietaisubodya
  • 2 housut
  • 1 unihaalari

Näiden lisäksi ollut käytössä 2 villasukat ja 2 myssyä.

Vauvan minimalistinen vaatekaappi

En hankkinut koon 50 vaatteita ollenkaan, koska tiesin että vauva tulee olemaan isokokoinen. Suvussani kaikki vauvat ovat olleet isoja, esikoiseni mukaanlukien. Ja niin kuopuskin oli syntyessään 53 cm pitkä. Suurin osa bodeista on tuplakokoa 50/56. Takarivin valkoiset bodyt jäivät jo pieniksi jo noin kuukauden ikäisenä ja otin koon 62 käyttöön, mutta eturivin kaksi sinistä bodya ovat vielä käytössä 6 viikon ikäisenä. Niissä on haaraosassa tuplanepparit joka selkeästi antaa lisää käyttöaikaa.

En jaksa kierrellä fyysisillä kirppareilla vaan shoppailen nettikirppareilla. Kaikki kuvan vaatteet on ostettu vähänkäytetty.fi, paitsi unihaalari ja siihen sopiva myssy ovat esikoiseni vanhat. Vihreät villasukat saimme synnäriltä ja mustat junasukat ovat työkaverini tekemät. Lisäksi meillä on talvivauvalle ulos mennessä päälle puettavaa kirpparisivustolta ostetut merinovillahaalari ja kypärämyssy, synnäriltä saatu villamyssy, työkaverin neulomat mustat tumput sekä tori.fi kautta ostettu kaukalopussi. Toppahaalarikin löytyy mutta sille ei ole ollut käyttöä.

Vaatevalinnoissa ekologisuuden lisäksi ensisijalla on helppous. Vastasyntyneelle nepparilliset kietaisubodyt ovat mielestäni ihan ehdottomat. Unihaalareita olisi voinut olla enemmän, koska varsinkin vetoketjulliset haalarit ovat helppoja pukea. Niitä ei kuitenkaan sattunut löytymään mieluisia niin näillä mentiin. Tykkäämme kärjellisistä haalareista ja housuista, koska sukat eivät yleensä pysy jalassa kun vauva potkii. Niissä vain ei ole koon suhteen yhtä paljon joustoa, kun lahkeita ei voi kääriä tai varpaat voi ruveta puristamaan.

Synkeän estetiikan arvostajana myös vauvanvaatteissa suosin tummaa värimaailmaa. Muutkin perheenjäsenet tykkäävät pukeutua mustaan, joten on hyvä jos vauvan vaatteet voi pestä samassa. Mutta koska mustia vauvanvaatteita ei ole niin helppo löytää, meillä on paljon myös valkoista ja sinistä. Vaaleat vaatteet pesen yhdessä valkoisten petivaatteiden ja harsojen kanssa.

Mielestäni vauvan vaatteita on turha hamstrata etukäteen varmuuden vuoksi. Tarvittaessa niitä voi hankkia lisää, tai vauva voi käyttää seuraavan koon vaatteita. Ensimmäisenä vuorokautenaan kuopuksemme ei edes käyttänyt vaatteita, pidimme häntä peittoihin kapaloituna ja puimme vaatteet vasta kotiin lähtiessä. Yleensä vaatteita myös saa lahjaksi, joskus yllättäviltäkin tahoilta. Yhtenä päivänä meidän ovikello soi ja siellä oli naapuri. Hän kävi tuomassa lahjakassin jossa oli body ja housut. Myös työkavereiltani sain ihanan lahjakassin. Arvostin erityisesti itsetehtyjä junasukkia ja tumppuja jotka oli meidän makuun mustan värisiä.

Lahja työkavereilta äitiyslomalle jäädessä

Tarvittava määrä riippuu myös siitä kuinka usein pesee pyykkiä. Kuivausrumpu tai kuivaava pesukone nopeuttaa pyykkihommia. Itse koitan välttää laittamasta vaatteita kuivausrumpuun, koska se kutistaa ja kuluttaa niitä. Meillä on ainakin 15 vuotta vanha kuivausrumpu, jonka saimme isältäni kun hän muutti ulkomaille. Käytän sitä pyyhkeille ja lakanoille, mutta jos jonain päivänä se hajoaa, emme hanki uutta.

Pesen usein pyykkiä koska pyykkivuoret ahdistaa minua. Joskus vaippa vuotaa ja nykyään vauva puklaa paljon. Omakin paita kastuu maidosta vähän väliä liivinsuojista huolimatta, tai saan puklut päälleni. En myös jostain syystä koskaan opi varovaisuutta ja olen useampaan kertaan saanut suihkupissat tai sinappiräjähdykset päälleni. Mieskin on saanut osansa pari kertaa, mutta yleensä hän on väistänyt osuman ja päässyt pyyhkimään kodinhoitohuoneen lattiaa.

Meillä on siis koko 62 ollut jo käytössä, joten seuraavaksi aiheena 1 kk vauvan minimalistinen vaatekaappi.

Ensimmäinen blogipostaus

Niin se tammikuu hurahti. Vuoden vaihteessa odottelimme kutsua synnytyksen käynnistykseen ja vuoden ensimmäisenä päivänä projekti aloitettiin. Kolmantena päivänä hän oli täällä. ❤️ Vuoden alku on siis mennyt vauvakuplassa. Maanantaina laitoin vauvalle tammenterhobodyn päälle tammikuun viimeisen päivän kunniaksi.

Pikku Tammenterho pötköttelemässä sängyllä

Eilen tajusin, että Tammenterho olisi ollut täydellinen ”työnimi” meidän pienelle, onhan hän tammikuun vauva. Lisäksi tammi on jo muutenkin ollut minulle merkityksellinen puu. Rakkaan mammani tyttönimi oli Tammi, joten minä ja lapseni olemme Tammen jälkeläisiä. Olen kotoisin Varsinais-Suomesta, jonka nimikkokasvi on tammi.

Tammi näkyy myös logossa jonka mieheni minulle suunnitteli, se on saanut inspiraationsa Tamminopsasiipi-perhosesta, joka elää tammen oksilla ja sen siivissä on kaunis violetti hohde. Englanniksi sen nimi on ”purple hairstreak” ja minulla myös sattuu olemaan violettia hiuksissa. Perhoset ovat minulle monella tapaa merkityksellisiä hyönteisiä ja tuo kyseinen perhoslaji tuntuu ”omalta”.

Olen kahden lapsen äiti, esikoiseni on 7-vuotias ja ensimmäisellä luokalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies ja 2 kissaa. Asumme omakotitalossa pienessä kylässä lähellä pääkaupunkiseutua. Pyrin huomioimaan ekologisuuden ja eettisyyden elämässäni parhaani mukaan. Olen kiinnostunut minimalismista. Lempihommaani on järjestely ja tavaroiden karsiminen. Harrastan laulamista. Rakastan metallimusiikkia. Meillä on tosi paljon kaikkea mustaa. Näen kauneutta synkkyydessä ja ihailen goottityyliä, mutta usein menen mukavuus ja helppous edellä. Joskus on kyllä kiva repäistä ja mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Tervetuloa lukemaan blogiani! Olen blogista haaveillut niin kauan, että nyt päätin vaan kirjoittaa jotain ja siitä se lähtee. Muutoksia tapahtuu sitä mukaa kun opettelen asioita. Sekä elämässä että tässä blogissa. Tässä vauvakuplassa elellessäni kirjoitukset tulevat pyörimään vauvan ja perhe-elämän ympärillä mutta teemana on myös minimalistinen ja ekohenkinen elämäntapa goottisäväyksellä.