Viime viikon torstaina minulla oli kova mahakipu ja kipu yltyi lopulta niin, että olin suihkun lattialla kaksinkerroin oksentamassa suihkukaivoon. Mieheni soitti ambulanssin ja vietin sairaalassa yön kivuissani. Kerroin lääkärille minulla olleen tällaisia kohtauksia ennenkin, ja että epäilen niiden olevan sappikohtauksia. Lääkäri sanoi mahataudin olevan todennäköisempi ja aamulla minut lähetettiin kotiin.
Kotona kivut tietenkin taas yltyivät ja jouduin ensin jonottamaan terveyskeskukseen, josta minut vaan lähetettiin takaisin sairaalan päivystykseen. Sairaalassa lisää kivuissa odottelua kunnes sain viimein kipupiikin ja minut vietiin ultraan. Ultrassa näkyi pinkeä sappirakko jossa sappikiviä. Sappirakon poisto mahdollisimman pian, jo samana iltana. Pääsin nopeasti leikkaukseen koska minulla on pieni vauva. Leikkaus meni hyvin tähystyksessä ja pääsin seuraavana päivänä kotiin.
Koko aikana en kaivannut meikkejä, ihonhoitotuotteita enkä edes hiusharjaa, sain olla just niin räjähtäneen näköinen kuin miltä minusta tuntuikin. Pyysin miestäni tuomaan vain puhelimen laturin, vaihtoliivit, liivinsuojat ja alipainepumpun, rinnat kun olivat räjähtämispisteessä. Pyrin siihen, että jokaisella tavaralla on oma paikka ja tiesin kertoa, missä mikäkin on, joten mieheni löysi tavarat helposti. Osastolla sain sairaalavaatteet, hammasharjan ja tahnan sekä kosteuspyyhkeitä, koska en voinut käydä suihkussa.
Sairaalasta kotiutumisen jälkeen minä, mieheni ja vauva olimmekin ykskaks flunssassa. Mies teki ison kattilallisen kananuudelikeittoa ja lojuimme yhdessä levitettävällä sohvalla.
Sairastellessa tuli taas huomattua minimalismin hyöty. Siivoaminen ei kiinnosta kun on nuutunut olo, ja vaikka kotityöt jäivät taka-alalle noin viikoksi, se ei ollut mikään katastrofi. Kun on sopiva määrä tavaraa, tavaroilla on omat paikat ja tasoilla säilytetään lähtökohtaisesti mahdollisimman vähän tavaraa, kodin räjähdys pysyy maltillisena ja on helpompi myös siivota pois. Meillä myös robotti-imuri helpottaa kodin siistinä pysymistä.
Nyt on flunssa väistynyt taloudestamme ja sappileikkauksen haavatkaan eivät enää juurikaan satu (paitsi kun vauva onnistuu työntämään varpaansa napaani jossa yksi haavoista on). Arki alkaa palaamaan uomiinsa ja sitä arvostaa taas ihan uudella tavalla. ❤️